Näytetään tekstit, joissa on tunniste arki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste arki. Näytä kaikki tekstit

torstai 2. huhtikuuta 2015

RUOKA: huikopala miesten makuun

Ompas viimeisestä kirjoituksesta vierähtänytkin jo aikaa! Tässä sitä taas herätellään blokia hiljais elosta ja tuodaan tämän vuoden uusia tuulia mukana. On ollut menoa ja meininkiä, mutta nyt on taas hyvä hetki jatkaa siitä mihin jäätiin. Elikkä siis suoraan asiaan sen kummempia mukisematta:

Kyllä oli muuten kaupat täynnä ihmisiä näin pääsiäisen alla eikö sitä voi aikaisemmin ostoksia hoitaa kuin juuri ennen pyhää... No näin oli myös meillä. Tällainen kiireinen aika vaatii joskus sen ettei ruuanlaittoon kulu kauaa aikaa ja siksipäs me päätimmekin napata Prisman pakastealtaasta uutuus Dr.Oetker pizzaburger - ruuan. Tällainen pakkaus siis:

Pakkauksessa oli kaksi burgeria joten tämä sopii kahdelle pikkunälkään tai sitten yhdelle miehelle (heh =D). Näissä makuna oli chiliä ja salamia mutta kuulemma muitakin vaihtoehtoja on. Improvisoimme valmistuksen kanssa sen verran että emme katsoneet edes ohjeita, kuumaan 200C uuniin sujahti burgerit n. 10 minuutiksi ja siinähän se! Ota pois uunista kun juusto on kullan keltaista ja eikun syömään.

Tässä suoraan uunista tulleina nam nam rapeaa pitää olla


VINKKI:  Jotta tässä kirjoituksesta olisi teille hyötyä niin jaampas tässä vielä sellaisen vinkin, että näitä voi ja mielestäni pitääkin tuunata omaan makuun mieleiseksi. Itse kevensin tätä pizzaburgeria salaatilla, se oli ehkä enemmän näin naisen makuun sopiva kun oli jotain vihreääkin. K ei semmoiseen ryhtynyt, mutta haaveili että olisipas voinut laittaa aurajuustoa vielä lisäksi. Kyllä tämmöiseen voisi laittaa ihan mitä mieleen juolahtaa, miksei vaikka majoneesia ja suolakurkkua tai jopa raikas anananas tai tomaatti.

Annokset valmistumassa lautasilla:


Ja lopulliset herkut:

Siinähän se! Suosittelen kokeilemaan varsinkin jos tämmöisistä tykkää. Eihän näitä passaa joka päivä syödä mutta joskus voi vähän irrotella arjessakin. K sanoi että pisteitä antaisi 3,5/5 ja se on aikas hyvin!
- R

maanantai 10. maaliskuuta 2014

JUOMA: hyvä ja halpa kahvi arkeen

Tärkeää elämässä on hyvä kahvi mutta aina se ei tarkoita että hyvän tarvitsee olla sitä kalleinta ja hienointa versiota. Meidän luotto arkikahvi on Lidlistä saatava vihreä pakkaus, Marsalkka kahvi. Tämä taisi aiemmin olla eri nimellä myynnissä, mutta nyt on nimikin muutettu oikeen "suomalaiseen makuun". Nimestä viis mutta tämä kahvi on aina maistunut. Kyseessä on tumma paahto ja hinta on  palttiarallaa kolme euroa. Välillä ollut tarjouksessa 1,99e ja silloin kannattaa tottakai santsata näitä kotiin oikeen kunnolla. Maku on oikein pehmeä ja kiva, sopii niin lattena maidon kera kuin ihan mustana sumppina oikein kunnon kahvin tarpeeseen.


Jos siis haluaa hyvää kahvia edulliseen hintaan, kannattaa suosia tätä. Turhaa maksaa hienostelusta, kyllä tämä voittaa presidentti-kahvinkin. Joskus aina koitetaan muitakin kahveja ja on niitä monia hyviä, mutta arkikäyttöön tämä käy hyvin. Toinen hyvä arkikahvi joka on meillä lemppari on Pirkan Costa Rica ja Eldoradon tumma paaht.o Valitettavasti niidenkin hinta on noussut, mutta tarjouksesta välillä saa todella edullisesti. Silloin ostetaan. K on meistä se kovempi "kahvihifistelijä" mutta Marsalkka kelpaa hänellekkin, ihan halvimpia kahvilaatuja hän ei hyväksy, esim. Lidlin Perfetto jää kaupan hyllylle. 

Laitetaan tulevaisuudessa varmaan lisää kahvitietoutta ja ohjeita, kun K on kova kahvimies. Nyt vain tämä suositus, jos maanantain kunniaksi jollain on vaikka kauppareissu edessä ja miettii että mitähän kahvia sitä ostaisi.

- R