tiistai 11. maaliskuuta 2014

TALOUS: uudelleensuljettavat pakastepussit

Nämä Lidlistä löytyneet uudelleensuljettavat pussit ovat olleet arjen pelastus. Siskoni vinkkasi minulle tällaisista ja kävin heti hankkimassa itselle kotiin kahta eri kokoa. Näitä myydään 1 litran 20kpl ja 3l 15kpl paketeissa. Hinta alle 2e/pakkaus. Pussit ovat todella kestävää muovimateriaalia ja niissä on helposti suljettava sulkija, ei mikään sellainen minigrip-tyylinen vaan enemmänkin pussilla on oma vetskari, jonka voi vetää auki tai sulkea. Näihin on helppo pistää mitä vain ja käyvät myös lentokoneessa pikkutavaroille. Enimmäkseen olen näissä pakastanut ruokaa, mutta sisko käytti myös reissulla lasten tarvikkeille, hammasharjoille yms. Eli siis mihin vaan voi käyttää. Eikä tarvitse heittää pois yhden käytön jälkeen vaan olen pessyt kevyesti käsitiskiaineella, kuivattanut ja käyttänyt uudestaan. Eli vähän ekologisemmin, kuin että aina ottaisi uuden.

Tämmöinen pakkaus. Merkki on "Aromata" kannattaa pistää muistiin.



Tässä vielä esittely eri käyttö ratkaisuista missä olen pusseja hyödyntänyt: jauheliha ja kidneypapu. Meillä ei kovin usein syödä jauhelihaa (kallistakin on) mutta tämän saatiin tuliaiseksi ja se on säästössä pakastimessa "pahan päivän varalle" Katsotaan millaista herkkua siitä vielä keksitään. 


Joskus on mukava paneutua kodin laittoon ja tämmöisiin nk "naisten" hommiin rauhassa esim laatikoiden siivous tai ruokakaappien järjestely. Olen hetken saanut olla ihan rauhassa kun K on  työmatkalla Hesassa muutaman päivän niin on ollut aikaa laitella. Saa nähdä mitä tuliaisia K keksii kotiin tullessaan!

- R

RUOKA: Herkulliset juusto tortellinit

Lähdin aamulla parin päivän työmatkalle Hesaan. Päivä on ollut todella kiireinen enkä ole juuri ehtinyt syödä mitään, paitsi kaksi karjalanpiirakkaa jotka ostin kauppakeskus Kampin K-Supermarketista. Kannattaa muuten käydä jos Hesassa päin liikkuu, todella laaja ja monipuolinen valikoima!

Nyt on työt tältä päivältä tehty ja ehdin tehdä ruokaa, vaikka illalla tosin pitää vielä mennä yhteen palaveriin, mutta se on onneksi vain rento tapaaminen baarissa olutta nauttien.

Tänään valitsin ruuaksi Rainbow:n juustotäytteisiä tortellineja. Niiden kanssa sopii raejuusto todella hyvin.



Valmistus ohje:

Tortellinien valmistus on erittäin helppoa. Ensiksi laita keitä kattilassa vettä ja lisää sinne vähän suolaa sekä halutessasi öljyä. Itse käytin pan suolaa mutta kaikki suola varmasti sopii hyvin.



Kun vesi kiehuu, ota tortellinit pakkauksesta ja laita kattilaan. Anna keittyä n. 5 minuuttia. Sen jälkeen valuta vesi pois, itse käytin siivilää mutta voi myös kaataa pitäen kattilan kannesta kiinni.



Lopuksi laita tortellinit lautaselle ja lisää raejuusto. Näin ateria on valmis. Halpaa ja hyvää!

-K



Herkulliset juusto tortellinit:

-Rainbow tortellineja
-X-tra raejuustoa
-vettä
-suolaa
-öljyä


maanantai 10. maaliskuuta 2014

JUOMA: hyvä ja halpa kahvi arkeen

Tärkeää elämässä on hyvä kahvi mutta aina se ei tarkoita että hyvän tarvitsee olla sitä kalleinta ja hienointa versiota. Meidän luotto arkikahvi on Lidlistä saatava vihreä pakkaus, Marsalkka kahvi. Tämä taisi aiemmin olla eri nimellä myynnissä, mutta nyt on nimikin muutettu oikeen "suomalaiseen makuun". Nimestä viis mutta tämä kahvi on aina maistunut. Kyseessä on tumma paahto ja hinta on  palttiarallaa kolme euroa. Välillä ollut tarjouksessa 1,99e ja silloin kannattaa tottakai santsata näitä kotiin oikeen kunnolla. Maku on oikein pehmeä ja kiva, sopii niin lattena maidon kera kuin ihan mustana sumppina oikein kunnon kahvin tarpeeseen.


Jos siis haluaa hyvää kahvia edulliseen hintaan, kannattaa suosia tätä. Turhaa maksaa hienostelusta, kyllä tämä voittaa presidentti-kahvinkin. Joskus aina koitetaan muitakin kahveja ja on niitä monia hyviä, mutta arkikäyttöön tämä käy hyvin. Toinen hyvä arkikahvi joka on meillä lemppari on Pirkan Costa Rica ja Eldoradon tumma paaht.o Valitettavasti niidenkin hinta on noussut, mutta tarjouksesta välillä saa todella edullisesti. Silloin ostetaan. K on meistä se kovempi "kahvihifistelijä" mutta Marsalkka kelpaa hänellekkin, ihan halvimpia kahvilaatuja hän ei hyväksy, esim. Lidlin Perfetto jää kaupan hyllylle. 

Laitetaan tulevaisuudessa varmaan lisää kahvitietoutta ja ohjeita, kun K on kova kahvimies. Nyt vain tämä suositus, jos maanantain kunniaksi jollain on vaikka kauppareissu edessä ja miettii että mitähän kahvia sitä ostaisi.

- R

RUOKA: aamupala

Aina sanotaan että aamiainen on päivän tärkein ruoka ja niin se meillä usein taitaa ollakkin. Harvemmin tulee jätettyä aamupalaa välistä nykyään vaikka joskus vielä töihin tai kouluun tuli lähdettyä suoraan sängyn pohjalta ilman sen kummempia sapuskoja. Suosittelen kyllä kaikille aamupalan syömistä. Jaksaa paljon paremmin päivän ja on mukava myöskin aloitella päivää rauhassa. Meillä aamupala on yleensä aika vakio (leipä,, jogurtti tai rahka, pari kuppia kaffetta) , vaikka mielellään joskus syödäänkin manna-tai kaurapuurot.

Muuten syödään aika lailla samoja ruokia, mutta aamiaisella K ei tykkää rahkasta vaan vaatii aina jogurttia ja mysliä. Itse taas mielelläni syön maustamatonta rahkaa. X-tra rahka on hinta-laatu-suhteeltaan tosi hyvä ja isosta purkista riittää useampaan kertaan. Sen kanssa sopii melkein mikä vaan, tänään otin banaania. Tähän liittyykin päivän vinkki:

Päivän vinkki:

Ylikypsiä banaaneja ei kannata heittää pois, vaan viipaloida ja pakastaa. Pakkasesta kun ottaa muutaman viipaleen esim rahkan sekaan niin saa hyvää makeutta ja makua! Sulavatkin nopeasti. Itse käytän Lidlin hyviä pakastepusseja, mutta bloggaan niistä vielä myöhemmin. Banaanisiipaleita voi napostella myös sellaisenaan tai miksei tehdä sitä kuuluisaa "terveyspehmistä" josta monissa blogeissa on kirjoitettu. Itse en sitä ole kokeillut, mielestäni banaani banaanina ja jätsi jätskinä. Mutta oman maun mukaan.

Tässä vielä tämän aamuisia ruokia:

- X-tra rahkaa ja pakastettuja banaaninsiivuja (lorautin vielä mehukeiton jämät tähän sekaan, purkki ei kuvassa mutta Valion boysenmarja maku)
- AB- Jogurttia
- Finax paratiisi mysli
- Vaasan ISO-paahtis 1 siivu/hlö 
- Oltermanni
- Oivariini
- Kurkkuviipaleita
- Paprikasiivuja
- Kahvia ja arkimaitoa (miten tämä arkimaito eroaa tavallisesta maidosta tietääkö joku? ainakin on paljon halvempaa, mutta mielestäni ihan samanlaista kuin tavallinenkin)



Mukava yhdessä touhuta ja laittaa aamiaista.


Banaansiivut ja rahka menossa kuppiin.

 Valmiina nautittavaksi.

Ja eikun syömään! Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

-R


sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

RUOKA: Iltapala (jogurtti, mysli ja paahtis)

Kuten parempi puoliskoni edellisessä kirjoituksessa kertoikin, niin tämä sunnuntai-ilta meni leppoisissa merkeissä kotona sohvalla tv:n ääressä. Päivällä vatsat täytettiin lihapullilla ja perunamuusilla sekä herkuteltiin suklaapatukoilla, mutta illansuussa alkoi taas hieman hiukoa. R olisi halunnut jo petiin nukkumaan, mutta suostui valvomaan kanssani vielä sen aikaa että saisin iltapalan syötyä.

Iltapalaa ei tarvinnut kauaa miettiä, päädyin halpaan ja hyvään vakiosettiini: leipää ja jogurttia. Käytiin tänään kaupassa S-market Pendolinossa, siellä oli leipähylly aika tyhjä tuttuun sunnuntaiseen tapaan, joten päädyttiin ostamaan Vaasan ISO -paahtoleipää.

Eipä siinä sen kummempia, leipä paahtimeen, jogurtti kippoon ja kaapista vähän hedelmä mysliä. Sillä aikaa kun leipä paahtui, päätin olla tehokas ja leikata juustosiivut (Oltermannia) valmiiksi. Näin leipä ei ehdi jäähtyä yhtään pidempään kuin on pakko. Myös R on sitä tyytyväisempi mitä nopeammin saan hommat hoidettua.

Sunnuntain iltapala:

-Rainbow maustamaton AB jogurtti
-Finax hedelmämysli
-Vaasan ISO moniviljapaahtoleipä
-Oivariini
-Oltermanni



Tuli oikein hyvää, nyt on mukavaa käydä nukkumaan kun vatsa on täynnä ja aamulla jaksaa taas herätä pirteänä uuteen työviikkoon.

-K

VIIHDE: Tähdet tähdet

Nyt kun Putous loppui viime lauantaina niin on hyvä että telkusta alkoi heti perään uutta koko kansan viihdettä. Meidän taloudessa usein tällaiset viikonloppujen iltaohjelmat katsotaan yhdessä ja se onkin mukavaa kun samalla voi napostella jotain hyvää. Tänään oltiin jo herkuteltu päivällä muutamalla alennussuklaapatukalla (Grouponissa oli hyvä diili, lion-suklaapatukat 40kpl vain 15,90e kannattaa muutenkin seurata täällä tarjouksia, monesti on alennuksessa hyviä tuotteita ja asioita), joten telkkua katsottiin ilman sen kummempia eväitä. 

Illan ohjelma oli uusi suomalainen viihdesarja Tähdet Tähdet. Siinä on iso kasa suosikkiartisteja eri musiikkityyleistä ja kaikki laulavat erilaisia kappaleita. Vähän tuli mieleen kuorosota, joka oli meidän lemppareita, mutta tässä ei ollut kuoroja. Juontajana oli Mikko Leppilampi. On kyllä ilo katsella hyviä artisteja ja meidän olkkarissa naurettiin ääneen kun Jari Sillanpää lauloi Gangman stylea. Lisää tällaista telkkariin!! (ohjelma aina sunnuntaisin 19.30 maikkarilta)

-R


RUOKA: Billys pan pizza (veggie)

Tänään pistäydyin Orimattilan S-marketissa hakemassa evästä töihin. Etsin jotain sopivan helppoa ja samalla peruseinestä terveellisempää suuhunpantavaa. Pizzahyllyn kohdalla törmäsin vanhaan tuttuun Billys pitsaan, näitä tuli joitakin vuosia sitten syötyä lähes päivittäin. Silloin tosin kinkku vaihtoehtona.

Nyt Billys oli kuitenkin laajentanut valikoimaansa lisäämällä kasvisversion (ilmeisesti asiakkaiden pyynnöstä, ks. kuva alla). Tämähän passasi minulle varsin hyvin, olenhan laihiksella ja syönyt terveellisemmin jo yli vuoden. Kilojakin on pudonnut mukavasti.


Ei siis muuta kuin pitsa kouraan ja menoksi! Sen lisäksi ostin myös pari kappaletta Rainbow-merkkisiä päärynä-vanilja jogurtteja, näin evääni olisi riittävän täyttävät.


Valmistus ohje:

Billys pitsan valmistaminen on erittäin helppoa, repäiset vain pussin kulman auki ja laitat mikroon 2 minuutiksi. Sen jälkeen ateria on valmis nautittavaksi. 

Söin pitsan hyvällä ruokahalulla, mutta aivan toivomani kaltainen makunautinto se ei ollut. Koostumus oli vähän löllö eikä vastannut täysin tavallista pizzerian pannupitsaa. Suosittelen kuitenkin Billys pitsaa tilanteisiin, joissa aikaa ei ole ruoanlaittoon tuhlattavaksi, tai ruokailuvälineet puuttuvat. Pitsa on helppo syödä vaikka suoraan pussista kädessä pitäen.

-K